sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Mitä se venäläinen matkailija oikein haluaa?

Olin eilen Pietarissa kerrassaan upeassa Deep Purplen konsertissa. Reilusti yli 10 000 ihmistä nautti täysillä Ian Gillanin upeasta äänestä ja Steve Morsen mielettömistä kitarasooloista. Olin itse aivan lavan edessä ja ihastelin sieltä käsin täyttä hallia ja sen tunnelmaa. Ei voinut välttyä ajatukselta, että musiikki tosiaankin yhdistää ihmisiä yli rajojen.


Deep Purple Pietarissa 27.10.2012.

Aloin pohtia niitä muutamia suurempia konsertteja, joissa olen käynyt. Esim. Jethro Tullin konsertit sekä Pietarissa että Helsingissä, Apocalyptica Pietarissa ja Savonlinnassa ja James Blunt Maltalla ja Helsingissä. Jokainen näistä konserteista on ollut uniikki kokemus, mutta en kyllä ole huomannut juurikaan eroja suomalaisessa, venäläisessä tai maltalaisessa konserttiyleisössä. Samanlaisia tyyppejä löytyy joka puolelta: ylihumalaisia örvelöitä, jotka heiluessaan niittailevat kaikki lähellä olevat katsojat, innokkaita isiä, jotka kantavat lapsiaan olkapäillään, ylipienissä vaatteissa heiluvia tyttösiä, jotka pyrkivät kiinnittämään huomiota itseensä jne. Kaikkia näitä tyyppejä yhdistää rakkaus musiikkiin, muuta yhteistä ei välttämättä sitten löydykään.


Rokkievästä pietarilaisittain.

Istuimme ennen Deep Purplen konserttia hallin ravintolassa syömässä Sibyllan nakkisämpylöitä. Joku matkailun asiantuntija on väittänyt, että venäläiset eivät kyllä syö mitään pikaruokaa vaan heille pitää olla tuoretta kalaa ja aitoja makuelämyksiä. No kas vain, hallilla joka toisella on oli kädessään makkarasämpylä tai burgeri. Oli ihan pakko alkaa miettiä, että mitenkä nämä venäläiset, jotka eivät syö pikaruokaa voivat sitä nyt täällä vedellä. Ihan samanalaista burgerkansaa näyttävät tällaisissa tilaisuuksissa olevan kuin me suomalaisetkin. Minäkin suuri kulinaristi nautin suuresti nakkisämpylän ja skumpan yhdistelmästä. Tähän ympäristöön se sopi oivasti.

Fantasiaa vai aitoja asioita?


Samainen Deep Purplen konsertti pisti myös miettimään sitä, että kun on riittävän hyvä, niin ei tarvitse mitään ylimääräistä kuorrutusta tukemaan ydinosaamista. Purplella ei ollut minkäänlaista rekvisiittaa lavalla, äijät luottivat yli 40-vuoden kokemukseen ja omaan karismaansa. Eivätkä suotta luottaneetkaan, se riitti saamaan hallin hurmokseen. Jos vertaa tätä esim. Madonnaan, joka tarvitsee ympärilleen miljoonaluokan shown, niin ollaan taas asian ytimessä.

Nykyisin myös matkailukohteisiin rakennetaan toinen toistaan hienompia fantasiamaailmoja. Hyvä niin, sillä on paljon ihmisiä, jotka nauttivat näistä keinotekoisista elämyksistä. Mutta kannattaa myös muistaa, että ilman kuorrutustakin voi pärjätä kun on vaan pirun taitava. Sen Deep Purplen ja mm. Leonard Cohenin konsertit ovat osoittaneet. Keinotekoiset fantasiamaailmat tulevat ja menevät, aidot asiat kantavat vuosikymmenestä toiseen. Trendien mukaan kulkeminen vaati jatkuvia investointeja uusimpiin härpäkkeisiin, aitojen elämysten rakentaminen vaatii jatkuvaa kovaa työtä, sillä tässä kentässä sinun on oltava aidosti hyvä, yksi maailman parhaista. Ja sinun on oltava sitä intohimoisesti. Tässä miettimistä ainakin itselle.

Niin, se venäläinen asiakas   


Mitä enemmän asiaa pohtii, sitä vakuuttunemmaksi tulee siitä, että ei ole enää tätä päivää järjestää "opi tuntemaan venäläinen asiakas" -kursseja. Tärkeintä on oppia tuntemaan omien potentiaalisten asiakkaiden arvomaailma, tulivatpa he mistä maasta tahansa. Minkälainen ihminen arvostaa niitä palveluja, joita minun yritykseni tarjoaa? Kuinka löydän hänet ja kuinka voin palvelella häntä entistäkin paremmin? Kuinka hänen ostokäyttäytymisensä ja vaatimuksensa muuttuvat. Sillä maailma muuttuu koko ajan, samoin asiakkaiden käyttäytyminen. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muuttua mukana. Ja sehän tästä niin mukavan homman tekeekin:-)

Helpointa segmentointi on silloin kun toteaa, että minun asiakkaani on +40-vuotias venäläinen. Mainittavaa hyötyä tällaisesta segmentoinnista ei tosin ole. Mietippä itse ovatko kaikki yli 40-vuotiaat samanlaisia tai pitävätkö samanlaisista asioista.

Segmentointi matkailualalla ei ole kaikista yksinkertaisinta puuhaa, mutta jotenkin se pitäisi pystyä tekemään. Miten muuten pystyt valitsemaan oikeat kanavat ja tekemään kustannustehokkaasti myyntiä ja markkinointia?


maanantai 1. lokakuuta 2012

Pelit osana markkinointia

Olen pitänyt jo tovin ajatusta pelimarkkinoinnista varsin kiehtovana ja miettinyt monta kertaa, että heti kun on enemmän aikaa niin tutustun aiheeseen paremmin. No aika on käytetty aina johonkin muuhun, mutta tämän tehtävän myötä sitä sitten olisi pitänyt löytyä pelaamiseen ja siitä raportointiin.

Jokunen päivä sitten päätin, että nyt on vihdoin aika ottaa ensi askeleet pelimaailmaan. Menin sivuille, josta löytyy Ilkan linkkejä erilaisiin peleihin ja aloin sieltä sitten tutustumaan niihin melko summamutikassa. Opiskeluryhmän FB-ryhmässä suositeltiin Dear Esther -peliä, joten arvelin kokeilla sitä ensimmäiseksi. Sainkin pelin ladattua, mutta kun yritin aloittaa pelaamisen, peli ilmoitti, että yhteyteni on liian hidas, ja näin ollen pelaaminen ei onnistu. No jaa, koska en töissäkään voi pelata, niin tämä peli oli sitten käsitelty tämän ilmoituksen myötä.


Melominen Saimaalla on elämys, verkkopelit taas - hmm.

Seuraavaksi kävin lataamassa Hattrick-nimisen pelin. Siihen yhteyteni nopeus riitti, mutta en ymmärtänyt pelin sisällöstä mitään. Minä olin joku manageri, jolla oli joukko epämääräisiä pelaajia ja jostain tuli aikataulu peleistä, joita olis pitänyt pelata jossain ja joskus. Tässä vaiheessa totesin, että jos en saa kurssia läpi ilman pelaamatta pelejä, niin siinä tapauksessa en sitten saa.

Mutta, mutta. Lopulta päädyin Advergames.com-sivuille ja löysin sieltä Byzantium Tests -nimisen mainospelin. Pelissä tehdään erilaisia persoonallisuustestejä ja niihinhän on helppo jäädä koukkuun, koska itsensä analysointi on aina kiinnostavaa.

Pelit osana markkinointia


Pelimarkkinoinnin sanotaan olevan yksi nopeimmin kasvavia markkinoinnin muotoja. Pelit ovat monessakin mielessä erittäin tehokas markkinoinnin työkalu. Tässä muutamia syitä CreaCom Oy:n mukaan:
  • Pelit innostavat ja luovat vahvan tunnesiteen myös pelissä mukana olevaan brändiin
  • Peliä pelataan uudestaan ja uudestaan, jopa vuosien ajan
  • Sosiaalisten pelien kohderyhmä on houkutteleva: 30-40 vuotiaat, hyvin toimeentulevat henkilöt
  • Sosiaalinen kommunikointi mahdollistaa pelin nopean leviämisen (esim. Facebookin kautta)
  • Mitattavuus - Pelaajan toimia voidaan seurata ja hyödyntää niitä viestintään
  • Pelit ovat hauskoja

Pelimarkkinoinnin muodot


Pelimarkkinoinnissa on ainakin kolme erilaista muotoa: pelin sisäinen mainostus, täysin uudet mainospelit ja olemassa olevista peleistä asiakkaille brändätyt pelit.

Pelien sisäisen mainoksen voi toteuttaa helpoimmin ostetuilla mainoksilla, joita näytetään mainosraha-perustaisissa peleissä. Toinen tapa on saada oma tuote osaksi peliä. Aihetta googlaillessa nousee selvästi esille, että jos tuote sopii pelin luonteeseen, se ei juurikaan ärsytä pelaajia vaan parhaimmillaan nostaa tuotteen myyntiä selvästi. Jos tuote ei sovi pelin teemaan, niin mainonta koetaan ärsyttävänä. Osa pelaajista tuntuu jopa pitävän siitä, että että pelissä ei osteta virvoitusjuomaa vaan se voi olla Coca Colaa tai Fantaa.

Toinen pelimarkkinoinnin muoto, mainospelit, ovat mainostajille kokonaan tehtyjä pelejä, joita mainostajat voivat jakaa asiakkailleen ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan esimerkiksi ostosten yhteydessä. Toinen tapa tehdä mainospelejä, on tehdä niistä kaksi erillistä versiota joista toista, pienempää versiota käytetään tiedottamaan uutuuksista ja kampanjoista asiakkaille, ja toista jatkamaan brändikokemusta ostotapahtuman jälkeen.

Näistä mainospeleistä esimerkkinä siis peli, jota itse pelasin eli Byzantium Tests. Pelissä tehdään hieman outojakin persoonallisuustestejä teemalla Are you normal?. Itse testin aikana ei mainoksia näy, vaikka testin luonne on sellainen, että tuotemainontaa kysymysten vaihtoehdoissa voisi tehdä. Testin lopussa tulosten saamisen yhteydessä tulee esille pelin sponsorikin, joka tässä tapauksessa on Cinemax. Tässä pelissä sponsorin rooli jää kyllä todella pieneksi.


Ruutukaappauskuva Golden Pistachio -pelistä.

Kolmatta pelimarkkinoinnin muotoa voidaan toteuttaa muuttamalla jo tunnettu peli täysin mainostajan brändin mukaiseksi, ja hyödyntää näin pelin jo saanutta huomioarvoa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Wonderful Pistachios –yritykselle brändätty Angry Birds –peli The Hunt for Golden Pistachio. Peli on muuten aivan normaali Angry Birds -peli, mutta pelin eri paikoissa on pistaasipähkinöitä. Pelin sivussa kulkee myös koko ajan teksti "osta nyt". Ja nappulaa painamalla löydät lähimmin kaupan, josta näitä Golden Pistachio -pähköinöitä saa. Tämä mainosmuoto upposi hyvin ainakin minuun ja tuote tulee erittäin hyvin esillä tällä tavoin.

Pelit toimivat parhaimmillaan muiden markkinointitoimenpiteiden jatkona, jolloin ne tarjoavat mainostajille oivallisen kanavan brändin levittämiseen ja sitoutumisen nostamiseen. Nykyisin peleistä on lisäksi helppoa ja vaivatonta saada käyttäjätietoa esimerkiksi pelien latausmääristä, pelaajien demograafisista tiedoista sekä käyttökerroista, jolloin markkinoinnin tehokkuutta on helppoa ja edullista mitata.

Peleissä markkinointi kiinnostaa ehkä vieläkin enemmän kuin ennen tehtävän aloittamista. Tästä on hyvä jatkaa opintietä.




Matkailuelämykset verkossa - onko niitä?

Eipä ole ennen ollut tällaista tuskaa kotitehtävän tekeminen. Sinut pistetään kirjoittamaan essee aiheesta Elämyksiä verkossa, ja aineistoksi annetaan liuta opuksia, joissa ei puhuta sanaakaan verkkoelämyksistä, vain elämyksistä yleensä. Mitä enemmän tietoa googlaa ja suodattaa, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että ainakaan tällä hetkellä ei vielä ole olemassa elämyksiä verkossa, siis matkailutoimialalla. Sitähän me kuitenkin opiskelemme. Ja toisaalta miksi pitäisi ollakaan, siitähän me rahamme saamme, että ihmiset tulevat paikan päälle kalliilla rahalla rakennettuihin matkakohteisiin, emme siitä että tarjoamme heille elämyksiä verkossa.




Elämys on varsin monisäikeinen asia ja sen määritelmäkin Wikipedian mukaan varsin haastava: ”Elämys on moniaistinen, merkittävä ja unohtumaton kokemus, joka voi tuottaa kokijalleen henkilökohtaisen muutoskokemuksen. Elämyksen aikana koettu ja opittu voidaan omaksua osaksi omaa arkipersoonaa, tai elämyksen kokeminen voi johtaa oman maailmankuvan muuttumiseen. Elämys on siis huomattavasti enemmän kuin mukava ja miellyttävä kokemus tai hyvä palvelu. Elämys on aina henkilökohtainen; ihminen määrittää itse oman elämyskokemuksensa. Elämyksiä ei siten voida takuuvarmasti tuottaa. On kuitenkin mahdollista luoda puitteet, joissa elämysten syntyminen on mahdollista ja jopa todennäköistä.”

Jos kaikki nuo määritelmät pitäisi täyttyä, olisivat elämykset varsin harvassa. Toisaalta kun käy lueskelemassa amerikkalaisen elämysguru Joseph Pinen haastatteluja, niin hänen mielestään melkein mikä vaan voi olla aitoa. Ja sitähän tietenkin elämystaloudessa korostetaan, että jokainen määrittää itse oman elämyskokemuksensa, elämysten tuottajien on luotava ympäristö, joka mahdollistaa elämyksen kokemisen.

Itse lähtisin siitä, että matkailualalla elämykset tuotetaan matkakohteissa. Verkkoelämysten tehtävä on ihmisten houkuttelu matkakohteeseen ja parhaimmillaan elämyskokemuksen tukeminen paikan päällä. Myös lomaelämyksen jakamisvaihe voi muodostua ihan itsestään elämykseksi.

Toisaalta tulee mieleen, että yritetäänkö elämystaloudesta tehdä jotain liian monimutkaista. Usein pelkät valokuvat voivat olla elämyksiä tai johtaa elämykseen. Alla kaksi esimerkkiä. Ylimmäinen on valokuva, joka sai minut lähtemään Tbilisiin tutustumaan georgialaisen ruokakulttuurin saloihin ja sai aikaan jonkinlaisen muutoksen keittiössäni. Toinen kuva on kotirannasta, ja tuo kolmas kommentti kuvaa hyvin sitä, että kuva + kuvateksti saa katsojassa aikaan jonkinlaisen tunteen. Elämyksenkö? No ehkä ei, mutta jotain siihen suuntaan.


Tämä kuva johdatti elämysten lähteelle. Lähde www.hbl.fi

Kuva kotirannasta.

Eiköhän meidän matkailualan toimijoiden ole hyvä keskittyä tuottamaan elämyksiä omissa kohteissamme, tuottamaan elämyksellistä markkinointiviestintää ja kannustaa asiakkaitamme jakamaan elämyskokemuksiaan mahdollisimman laajasti. Näin ainakin minä aion toimia.

torstai 20. syyskuuta 2012

Hyviä videoita

Minkälainen on hyvä video? Vastauksia tähän kysymykseen lienee yhtä monta kuin vastaajiakin.Tässä muutama omasta mielestäni hyvä video.

Wakeboard Suomi Oy:n wakeboard-video. Pidän tästä videosta koska siinä näytetään selvästi mistä wakeboardissa on kyse, leikkaukset ovat riittävän nopeita, kuva ja musiikki toimii hyvin yhteen, silmäniloa. Tyylikäs kokonaisuus, jossa on itse lajin lisäksi tilaa myös kauniille ihmisille ja maisemille.

Toinen hyvä esimerkki on Tukholman mainosvideo. Sinänsä videossa ei ole mitään ihmeellistä vaan poikien presentaatio on mainio. Mutta sisältöhän on se joka ratkaisee.




Kolmanneksi esimerkiksi valitsen uusimman Punkaharjulla tehdyn videon, jossa Team Kampelan pojat käyvät sukelluskalastamassa Puruvedellä. Video on tarkoitettu kv-asiakkaille.



Mielestäni video kuvaa hyvin sukelluskalastusta ja kertoo samalla omaa kieltään siitä, että Punkaharju on oiva paikka tätä lajia harrastaa. Suomalaisittain kirkkaat vedet ja paljon saalista. Video on laadukkaasti kuvattu, mitä edesauttoi myös se, että kuvauspäivänä oli aivan loistava keli.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Elämyksiä verkossa

Pään kääntäminen opiskelumoodiin pitkän kesän jälkeen tuntuu tuskaisalta. Mutta ei auta, verkkoelämyksiä aletaan opiskella jaksoi tai ei. Ensimmäisenä etätehtävänä on "etsiä verkosta vähintään viisi mielestäsi onnistunutta sivustoa tai palvelua, jotka ovat teemallisia ja immersiivisiä, draamallisia, räätälöitävissä jokaisen käyttäjän tarpeisiin ja liittyvät reaalimaailman kaupankäyntiin niin että kokemus tapahtuu sekä verkossa että reaalimaailmassa.


Elämys Saimaalla 1: Melontaretkellä poimituista mustatorvisienistä valmistettu keitto.

Tämäpä olikin mielenkiintoinen tehtävä, sillä itsellä ei ollut valmiina yhtään ehdokasta yhteenkään kohtaan. Ja tuntui, että mitä enemmän etsi, sitä toivottomampi olo tuli. Eipä näyttäisi olevan elämyksellisyys kovinkaan yleistä verkossa. Tai onhan se yleistä erilaisissa peli- ja virtuaalimaailmoissa, mutta ei niinkään palveluissa, joita myydään verkossa ja palvelu käytetään muualla kuin verkossa.


Elämys Saimaalla 2: Melontaretki jäiden seassa.

Itse asiassa näitä elämyksellisiä sivuja etsiessä oikein hämmästyin kuinka tuotantolähtöisiä suurin osa esim. kultturisisältöisistä sivuista on. Musiikkitalojen sivuilla et pääse hyppäämään konsettitunnelmaan, vaan sinulle kerrotaan kuinka monta paikkaa salissa on ja kuka salin on suunnitellut. Sen tiedonko me asiakkaat haluamme?

Elämys Saimaalla 3: norpan bongaus melontaretkellä.

Nostan tähän yhden palvelun, jonka bongasin elämyssivuja etsiessä. Sivu itsessään on varsin vaatimaton, mutta konsepti aika hauska. Kyse on palvelusta, jonka avulla ihmiset voivat järjestää konsetteja omassa olohuoneessaan ja kutsua sinne artisteja ja vieraita palvelun kautta. Ei toimi vielä Suomessa, mutta olisin kyllä potentiaalinen palvelun käyttäjä jos olisi. Palvelu löytyy osoitteesta http://www.concertsinyourhome.com/.

Tässä nyt kuitenkin muutamia vastaantulleita sivuja, jotka menevät joten kuten noiden tehtävässä mainittujen vaatimusten alle.

Palvelu, joka on vahvasti teemallinen ja immersiiivinen 

Second Life on netissä toimiva virtuaalimaailma. Second Lifessä voi tavata muita käyttäjiä ympäri maailmaa avatarien välityksellä, vuokrata virtuaalimaata, rakentaa tai perustaa yrityksen. Second Lifellä ei ole traditionaalisia pelillisiä tavoitteita, joskin sinne on tehty myös roolipelialueita. En ole koskaan käyttänyt palvelua, mutta pikavilkaisulla vaikuttaa maailmalta, jonne on helppo upota ja jäädä koukkuun.


Second Life -virtuaalimaailman etusivu.

Palvelu, joka on draamallinen, eli jonka kokeminen on jännittävää

Tästä löysin esimerkiksi Formula 1:sten viralliset nettisivut. Heti kun avaat sivut, siirryt sisään formulamaailmaan. Tämä kävisi myös esimerkiksi immersiivisistä sivuista, mutta päädyin kuitenkin tähän kategoriaan. Formulan reaalimaailma on itsessään täynnä vauhtia ja vaaraallisia tilanteita, ja draamankaari on saatu siirrettyä näille sivuille todella hyvin. Sivujen kautta voit uppoutua tapahtumien ja henkilöiden taustoihin ja yhtä aikaa seurata reaaalimaailmaa reaaliajassa.

Palvelu, joka on räätälöitävissä jokaisen käyttäjän yksilöllisiin tarpeisiin

Tästä kategoriasta valitsin esimerkiksi Amazon.com -palvelun. Käsittääkseni Amazon on ollut edelläkävijä asiakastiedon keräämisessä ja analysoimisessa ja sitä kautta tarpeiden tunnistamisessa, ja näyttäisi pärjäävän tällä saralla edelleen. Voit muokata YourAmazon -palvelun mieleiseksi ja Amazon on jo valmiiksi teemoittanut kiinnostavia ryhmiä kuten häät, lastenhoito, lahjat yms.

Palvelu, joka liittyy johonkin reaalimaaliman kaupalliseen kokemukseen niin, että kokemus tapahtuu sekä verkossa että reaalimaailmassa

Tästä esimerkkinä olkoon Tasku Linnanmäki. Taskusta voi tarkistaa mitä hauskaa Linnanmäellä on juuri nyt ja mitä hauskaa on tulossa. Taskuun voi keräillä saavutuksia ja kokemuksia laitteissa, peleissä ja ravintoloissa. Huvipuistopäivän päätteeksi voi ikuistaa muistot diplomiksi, johon voi liittää valokuvan ja tiedon keiden kanssa huvittelit. Diplomin voit tulostaa verkosta paperille tai jakaa linkkinä ystävillesi.

En ole itse testannut tätä palvelua, mutta voisin kuvitella, että yhdessä kavereiden kanssa juttujen keräily Taskuun olisi vetovoimainen palvelu. Varsinkin kun päivän saavutukset voi vielä helposti jakaa ystävien kanssa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Pinnittämällä potkua pisnekseen?

Team Feeling Well = Pia Behm, Jere Kuusinen, Mari Pennanen ja Nina Rinkinen.

Tämänkertainen kotitehtävä tuntui alussa erityisen mieleiseltä. On tullut pikku hiljaa huomattua, että teoriajuttujen pyörittely ei vaan suju minulta. Mitä nopeammin pääsee käsiksi oikeisiin hommiin, sitä parempaa tulosta tulee. Ja tehtävän kilpailuasetelma antoi tietenkin tehtävään vielä oman mausteensa. Parin viikon päättömän pinnittelyn ja kilpailijoiden seurannan jälkeen tuli kuitenkin huomattua, että kyllä sitä suunnitteluakin pitäisi malttaa tehdä.



Feeling Well

Tehtävän teema löytyi helposti. Koska yksiselitteisenä tavoitteena oli voittaa kotitehtävä, päätimme valita mahdollisimman laajan ja monipuolisen teeman. Tämä osoittautui jälkeen päin arvioiden vääräksi valinnaksi, sillä kapeammalla teemalla olisi ollut helmompi houkutella sopivia seuraajia. Mutta joka tapauksessa lyhyen keskustelun päätteeksi päädyimme ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin eli perustimme Pinterestiin Feeling Well -profiilin ja sille sopivat boardit.




Pinterestin mukaan PR-luvun nostamisessa oleellisinta on se, miten muut käyttäjät sitoutuvat kuviisi. Omien uusien kuvien lataaminen ei ole lainkaan niin arvokasta kuin kuvien uudelleenpinnaus. Ja vaikka omalla seuraamisella on merkitystä, on seuraajien saamisella huomattavasti suurempi merkitys. Toisaalta taas saat pisteitä siitä, että joku kommentoi juuri sinun lataamaasi kuvaa, repinnien commentteja ei sinun hyväksesi lasketa.

Menestys Pinterestissä, niin kuin muissakin sosiaalisissa medioissa, perustuu siihen, että saat mahdollisimman paljon seuraajia omalle profiilillesi. Strategiana oli siten olla mahdollisimman aktiivinen ja tehdä itsensä tykö mahdollisimman monessa paikassa.

Sovimme myös, että käymme läpi vaikutusvaltaisimmat profiilit ja suosituimmat pinnit. Erityisesti suosituimpien pinnien repinnitys osoittautui tehokkaaksi.

Aloin arvioida sitä, miksi toiset profiilit ovat toisia suosituimpia ja mikä näitä suosituimpia yhdistää. Ainakin seuraavat asiat näyttäisivät olevan suosikeilla kunnossa.

  • hyvä ja asianmukaiset kuvatekstit. Ei siis hakukonetta varten ylioptimoitu
  • persoonalliset tyylikkäät boardit
  • tilastojen mukaan ruokakuvat ovat kaikista suosituimpia
  • kuvat pitää olla oikein kategorioitu

Kiinnostavaa on se, mitä pitää tehdä, että saa omat kuvat nousemaan hakutuloksissa. Itse ainakin käytän Pinterestissä hakutoimintaa, mutta en ole vielä ymmärtänyt millä kriteereillä kuvat hakutuloksissa valikoituvat.

Lopulta turvauduimme myös seuraajien ostamiseen. Tämä olikin mielenkiintoinen prosessi, sillä ostajat pistetään jonoon odottamaan seuraajia. Mekin jouduimme viikon jonotuslistalle, ja uusien seuraajien piti olla kasassa 12.6. Mutta niin vain kävi, että ei niitä seuraajia ikinä tullutkaan, ja näin meni kymmenen taalaa hukkaan.

Kilpailija-analyysi


Seurasin alusta lähtien kilpailijoiden toimia. Heti alusta oli selvää, että Insider Finland vetää pisimmän korren tässä kisassa. Riittävän kapeaksi valittu teema näytti toimivan hyvin eli Pinterestistä on helppo löytää kaikki Suomesta tykkäävät ja kiinnittää heidän huomionsa. Hatunnosto Insiderille.

Kilpailevan joukkueen PR 27.5.

Onko tästä mitään hyötyä oikeassa elämässä?


Taustalla pyöri koko ajan ajatus siitä, kuinka hyödyntää Pinterestia omassa liiketoiminnassa. Pinterest on todella kätevä paikka yrityksen kuvagallerialle, ja mikä parasta, galleria on helposti jaettavissa ympäri maailmaa. Pinterestin kuvat voi myös upottaa omille nettisivuille eli niistä tulee helposti osa sähköistä kokonaisuutta.



Mutta onko Pinterestillä vielä todellista merkitystä matkailumarkkinoinnissa? Suurin osa käyttäjistä näyttäisi olevan amerikkalaisia, toki muidenkin määrä kyllä näyttäisi lisääntyvän nopeasti. Itse olen jo tehnyt yhden matkakohdevalinnan pelkästään Pinterestin kuvien takia, joten miksei joku muukin voisi tehdä? Kuvien pitää kuitenkin olla todella hyviä ja erikoisen kauniita, että ne erottuvat jotenkin edukseen. Oleellista näyttäisi olevan myös se, että yritysboardeihin laitetaan myös muita kuin omia markkinointikuvia. Näin ihmisten mielenkiinto säilyy paremmin.

Zepppelin 


Toinen osa kotitehtävää oli opetella käyttämään jotain sähköistä viestintävälinettä. Me valitsimme työkaluksi Zepppelin-nimisen ohjelman. Ohjelma voisi olla oikein käyttökelpoinen omassakin yrityksessä, mutta käyttökokemus tässä tehtävässä jäi varsin vaatimattomaksi. Kasasimme toki kaiken tarpeellisen Zepppeliiniin ja pidimme sitä kautta yhteyttä, mutta päälimmäiseksi jäi fiilis siitä, että tietoa pitäisi pystyä lajittelemaan paremmin, jotta asioihin olisi helmpompi palata. Tämä lienee mahdollista ko. ohjelmassa, mutta kaikki toiminta keskittyi tällä erää pinnittämiseen.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Twitterin hyödyntäminen matkailualalla

Olen avannut tilin Twitteriin (@piabeh) kai pari vuotta sitten. En ole vielä oikein keksinyt koko välineen clueta, siksi se on kai jäänyt vähälle käytölle. Seuraan 81 kohdetta ja minua seuraa huikeat 44 tahoa. Twiittejäkin on kertynyt testimielellä kaksi kappaletta.



En ole siis vielä keksinyt järkevää tapaa hyödyntää Twitteriä sen enempää työ- kuin henkilökohtaisessa käytössä. Epäilemättä sellainen on, koska niin moni Twitteriä käyttää. Oleellista tietenkin on saada mahdollisimman paljon aktiivisia seuraajia, aivan samoin kuin muissakin sosiaalisen median välineissä. Muutenhan on ihan yhdentekevää mitä missäkin kanavaassa tekee, jos kukaan ei ole kiinnostunut tekemisistä.



Uskallan väittää, että Kesämaan kohderyhmä löytyy tällä hetkellä paremmin jostain muusta kanavasta kuin Twitteristä. Niinpä jään innolla odottamaan Ilkan tarinoita Twitterin käytöstä, mutta en ainakaan toistaiseksi aio ryhtyä Twitterin aktiivikäyttäjäksi.